| TeatteriTapaus |
|
|
|
TeatteriTapaus, harrastajateattereiden valtakunnalliset koulutuspäivät järjestetään seuraavan kerran 7.-9.10.2011 Kuusassa ja silloin meidät vastaanottaa Kuusan Kanavateatteri ja Laukaan teatteri.
Tästä sadusta saisi loistavan lastennäytelmän! Tämä romaani on kuin tehty näytelmäksi! Minkälainen on proosatekstin tai muun ei-draamallisen materiaalin matka teatterin? Minkälaiset tarinat kääntyvät parhaiten teatterin kielelle ja miten tuo muodonmuutos tehdään? Dramatisoinnin saloihin johdattaa dramaturgi, ohjaaja Aila Lavaste, jonka omien dramatisointien listalla ovat mm. Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Salka Valka, Oliver Twist ja Liian paksu perhoseksi.
”Pahin este luovuudelle on epäonnistumisen pelko”. Epäonnistumisen pelosta luopuminen on ensimmäinen asia joka antaa suuntaa koko koulutukselle. Riemukkaan naurun, ilon ja täydellisen heittäytymisen avulla erkaannutaan ilmaisua rajoittavista esteistä. Pitkälle improvisaatioon pohjautuvissa harjoitteissa haemme tunnetiloja ääripäästä toiseen. Näyttelijäntyön harjoitteissa keskipisteenä on tilanteessa läsnäolo,viestien ja impulssien vastaanotto ja niiden käsittely. Tekstinkäsittelyssä ja puheilmaisussa haemme ajatuksen selkeyttä ja energian suuntavaihtoja kuin myös näyttelijän sisäistä maailmaa. Mielestäni näyttelijän kaksi tärkeintä työvälinettä ovat keskittyminen ja hyvä itsetunto - joka tässä yhteydessä tarkoittaa uskallusta olla huono. Leikkikäämme siis tosissamme ja nauttikaamme iloisesta itsensä häpäisystä...”Autuaita ovat ne jotka osaavat nauraa itselleen sillä heiltä ei tule hupia puuttumaan” Näytelijäntyön työpajaa vetää näytteljä Hanna Liinoja. Vuodesta 1985 alkaen hän on näytellyt Jyväskylän kaupunginteatterissa. Hänet on nähty myös tv- ja elokuvarooleissa, kouluttajana Hanna Liinoja on toinut jo vuodesta 1986 asti.
Työpajassa tutkitaan miten rakennetaan kiertävä teatteriesitys. Mitä erityispiirteitä kiertäväksi tehtävällä esityksellä on verrattuna kiinteästi yhteen paikkaan toteutettavaan esitykseen. Pajassa valmistetaan pienet esitykset pienryhmissä. Pajan ohjaajana toimii ammattiteatteri Teatterikoneen näyttelijä-ohjaaja Annu Sankilampi. Teatterikone on toiminut vuodesta 2003 ja yli puolet sen esityksistä on tehty kiertue-esityksinä.
Tutustumista nukketeatterin maailmaan. Perusharjoituksia lähinnä käsi- ja keppinukeilla. Tutkimme, kuinka nukkehahmo muuttuu eläväksi. Luvassa useita maagisia ja naurettavia hetkiä. Kouluttajana on nukketeatterin ammattilainen, Ilona Lehtoranta Jyväskylästä. Teatteri Capelle on Ilonan soolonukketeatteri, joka on toiminut vuodesta 2002. Esitystoiminnan lisäksi Ilona on pitänyt lukuisia nukketeatteriin liittyviä kursseja kaikenikäisille.
Tarinateatteri on improvisaatioon perustuvaa yhteisöllistä teatteria, jonka keskiössä on yleisön omat tarinat. Ohjaajan, muusikon ja näyttelijöiden tehtävänä on kuulla kerrotut tarinat ja ilmaista ne taiteellisesti näyttämöllä. Tarinateatteri vaatii tekijöiltään mm. läsnäoloa, heittäytymistä, kuulemista, estetiikan tajua, yhteistyötä, tarinakieltä, tunteita, sosiaalista ja psykologista ymmärrystä. Se antaa tekijöilleen parhaimmillaan lumoavaa yhteistä virtaa. Tarinateatterin on kehittänyt amerikkalainen Jonathan Fox alkuperäisryhmänsä kanssa New Yorkissa 1970-luvulla. Suomeen menetelmä tuli vuonna 1990. Tarinateatteriohjaaja, Tuija Jormakka, on tehnyt tarinateatteria vuodesta 1990 lähtien ja ollut perustamassa Suomeen neljää esiintyvää tarinateatteriryhmää. Tällä hetkellä hän ohjaa LoveStoori-ryhmää, joka koostuu kokeneista tarinateatterin tekijöistä, joilla on intohimo tehdä taiteellisesti uudistuvaa tarinateatteria ihmisten rakkaustarinoista. Tuija Jormakan ensimmäiset tarinat ovat Laukaan Vihtavuoresta kotoisin.
Pajassa opitaan kuinka Stand upia esitetään. Pajassa tutustutaan stand up -komiikan perusteisiin. Mietitään mikä on hauskaa ja mistä materiaalia kertyy. Kirjoitetaan kokeilumielessä omia juttuja ja testataan niitä yleisölle. Mikko Vaismaa on jyväskyläläinen stand up- koomikko, joka matkustaa halki Suomen esiintymässä erilaisissa yksityistilaisuuksissa, tapahtumissa ja stand up-klubeilla.
TeatteriTapaus hinnat: Koulutuspaketti, lauantain illallinen ja ohjelma 100 € /hlö Pelkät työpajat 90 €/hlö Illallinen ja ohjelma 20 €/hlö Majoitus Pe –Su (sis. 2 x aamiainen, 2 x lounas + 2 yötä) Peurunkamäki 2 hh 128,60€/ hlö Luksusmökki 6 hlöä/mökki 118,60€/hlö Peurunkamäki 4 hh ( kerrossängyt ) 98,60€/hlö Majoitus La-Su (sis. Aamiainen + 2 x lounas + 1 yö) Peurunkamäki 2 hh 83,60€/hlö Luksusmökki 6 hlöä/mökki 78,60€/hlö Peurunkamäki 4 hh ( kerrossängyt ) 68,60€/hlö Yhden hengen huoneen lisämaksu 20 €/ vrk. Majoittuminen ja työpajat hotelli Peurungassa. Hotelli Peurunka on suosittu ympärivuotinen hyvinvointipalveluiden keskus puhtaan luonnon keskellä, kauniin Peurunkajärven rannalla Laukaassa, 20 min. ajomatkan päässä Jyväskylästä. Lue lisää Peurungasta: http://www.peurunka.fi/
TeatteriTapauksen iltaohjelma TeatteriTapaus viikonloppu huipentuu keskiaikaisiin pitoihin, jotka pidetään Laukaan Tupaswillassa. Pidoissa esitetään otteita Suo-oopperasta joka on Riitta Paanasen käsikirjoittama ja säveltämä Kolmen sukkulan tarina. Se on moniulotteinen kertomus ja antaa kuulijalle mahdollisuuden nähdä ja kokea asioita tarujen maailmassa. Aikakaudet vaihtuvat, mutta toistavat samoja teemoja erilaisten tarinoiden kautta. Tässä tarinassa on metsän kansa, joka joutuu tekemisiin myös pahojen voimien kanssa. Haltijat pystyvät muuttamaan asioita, mutta vain rakastavien sydämien kautta. Siksi jokaisella henkilöllä ja taruhahmolla on yhtä tärkeä rooli elämän kulussa. Musiikki kuuluu myös olennaisena osana tarinaan ja sen esittäjänä on Sarasol-kuoro. Tupaswillan keskiaikamarkkinoilla esiintynyt kuoro on nauhoittanut teoksia kolmen vuoden aikana ja viimeiset laulut saadaan valmiiksi kesään 2011 mennessä. Tunnettu harrastajaohjaaja Erkki Kauppinen ohjaa Tupaswillassa nähtävän näytelmäversion. Lue lisää Tupaswillasta: http://www.tupaswilla.net/
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , 09 406 432
|
| Viimeksi päivitetty 09.02.2011 15:13 |


Dramatisointipaja
Näyttelijäntyön työpaja
Työpaja kiertävän teatteriesityksen rakentamisesta
Nukketeatterityöpaja
Tarinateatterityöpaja
Stand up -työpaja 