SHT:n kantaesityspalkinto Tulosta Sähköposti

Kantaesityspalkinnon tarkoituksena on kannustaa näyttämöitä tuottamaan uusia kotimaisia näytelmätekstejä. Palkinto on suuruudeltaan 1000 € ja se myönnetään näytelmän esittäneelle teatterille. Palkinto perustuu kuitenkin näytelmätekstiin, ei esitykseen. Tekstin pitää olla kirjoitettu näytelmäksi - se ei siis voi olla dramatisointi, eikä käännös muusta kielestä.

Kilpailuun voivat osallistua edellisenä vuonna kantaesitetyt näytelmät. Hakuaika päättyy esitystä seuraavan helmikuun loppuun mennessä.

Palkintoa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa ilmenee
- tekstin ja sen kirjoittajan nimi
- näyttämö ja yhteystiedot
- yhteyshenkilön tiedot
- ensi-illan päivämäärä

Liitteeksi itse teksti nidottuna ja sivunumeroituna viimeistään 28.2. (kantaesitystä seuraavana vuotena).
Lähetysosoite: SHT / Kantaesityspalkintokilpailu, Minervankatu 1 C 21, 00100 Helsinki. Tuomaristo vaihtuu vuosittain.

Huom! Käsikirjoituksia ei palauteta.



tango_nettiinVuoden 2009 kantaesityspalkinnon voittaja on Sari Niinikosken ja työryhmän kirjoittama ja Sari Niinikosken ohjaama musiikillinen draamakomedia Lohjan teatterille. Raadin muodostivat Juhani Heikkinen ja Liisa Kosonen.

Tangoon tarvitaan kaksi
kertoo 1940-luvusta ja sota-ajan vaikutuksista tavallisen ihmisen arkeen. Palkitusta tekstistä tuomarit sanoivat näin: Teksti on kielellisesti rikas, karjalan murretta, vahvasti jännitteinen ja juonen kaari kantaa vahvasti näytelmän alusta sen loppuun. Mukana on iso joukko rakastettuja tangoja, jotka rikastuttavat näytelmän muotokieltä ja kantavat osaltaan näytelmän juonta eteenpäin samalla tarjoten haasteita isolle joukolle näyttelijöitä. Vaikka näytelmä loppuu siihen, millä se alkaa, loppu sittenkin yllätti ja traagisuudestaan huolimatta se oli hyvin armollinen ja syvimpiä tuntoja koskettava. Näytelmä on sovitettavissa monenlaisille näyttämöille, myös kesäteatteriesitykseksi, mikä oli yksi palkinnon perusteista.

Ensimmäisen kunniamaininnan saanut Sami Keski-Vähälän Iso ja vihreä -näytelmä käsittelee uutta luovalla tavalla päähenkilönsä alkoholismia. Myös toisessa kunniamaininnan saaneessa Kirsti Mannisen Takatalvi Tuusulassa -näytelmässä (Mikä Mikä teatteri) oli vahva elämän maku ja kiinnostava näkökulma kuuluisten suomalaisen kulta-ajan taiteilijoiden elämään ja vastarintaliikkeeseen vuosisadan vaihteen tienoilta. Vuonna 2009 palkinnosta kilpaili 19 näytelmätekstiä.

 


edvin_nettiinKantaesityspalkinto 2008 myönnettiin iisalmelaisen IN-Teatterin esittämälle ja Eppu Nuotion kirjoittamalle näytelmälle Edvin.

Palkintoraadin muodostivat harrastajanäyttelijät ja -ohjaajat Onneli Wäck ja Pertti Lahti.
Voittanutta näytelmää he kuvaavat näin: Näytelmä on mielenkiintoinen ja herkkä henkilökuva Edvin Laineesta. Teksti piti mukanaan ensimmäisestä repliikistä viimeiseen. Rytmiä vaihdellaan sujuvasti ja mielenkiinto pysyy. Tapahtumien simultaanisuus kohottaa tehokkaasti draamallista jännitettä tarinassa - syntyy hyvä rytmi. Tarina ei syyllisty kliseisiin.

Näytelmän kirjoittaja Eppu Nuotio ja ohjaaja Heli Löytynoja ovat molemmat kotoisin Iisalmesta ja myös näytelmän esittäneen IN-Teatterin kasvatteja.

Kunniamaininnan jakoi kaksi teatteria. Cont'akti -teatteri (Pori) kantaesitti Pasi Toivasen kirjoittaman koko perheen näytelmän Miau! Kissaooppera Kattilassa ja Venekosken Nuorisoseura (Hankasalmi) Aino Suholan näytelmän Jos ois joku.
Palkintoa haki 30 teatteria hyvin erilaisilla näytelmäteksteillä.


Mikin VinttiVuoden 2007 kantaesityspalkinto myönnettiin torniolaiselle Mikin Vintti -teatterille Mirjam Kälkäjän kirjoittamasta näytelmästä Läkkisepän onni. Näytelmä oli raadin mielestä ajatuksia herättävä ja kielellisesti kaunis, jopa runollinen. P. Mustapään runot ja Unto Monosen musiikki kuljettavat myös tarinaa eteenpäin. Näytelmä sopii erilaisille näyttämöille, myös kesäteatteriin.

Kunniamaininnan raati antoi Marjatta Pulskan kirjoittamalle näytelmälle Puikkoporot, jonka esittäjä on Rösölänperän Ruppanat Savukoskelta.

Kantaesityspalkintoa haki 23 näyttämöä. Valintaraatiin kuuluivat harrastajanäyttelijä-ohjaajat Kari Krapu ja Onneli Wäck.

 


UlpuKantaesitypalkinto 2006 myönnettiin Ulvilan Harrastajateatteri ULPU:lle Jarmo Välimäen kirjoittamasta näytelmästä Kalevalan tietotoimiston uutisia (kuva: Markus Ruotsalainen). Kunniamaininnan sai Jyväskylän Huoneteatteri näytelmällä Naisen voima. Hyvätasoiseen palkintokilpailuun osallistui 33 näytelmää.

 

 

 

 

 


Teatteri LapuaKantaesityspalkinnon 2005 sai Teatteri Lapua näytelmällä Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö, jonka on kirjoittanut Heikki Salo. Kuvassa kirjoittaja yhdessä ohjaaja Epp Perälän kanssa (kuva: Johanna Ikola).

Viimeksi päivitetty 04.02.2010 11:13